Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvailu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Konfirmoitu!

Moikka pitkästä aikaa!!
Tosi kiva taas päästä tänne blogin pariin, varsinkin näin kivan postauksen merkeissä! Ennen kun jaan rippikuvia, niin kerron teille lyhyesti mun riparista.

Menin riparille siis Ohtakarin leirikeskukseen 3.6. ja tulin kotiin 13.6. lauantaina. Mua jännitti tosi paljon, en tienny yhtään mitä odottaa ja pelkäsin vaan etten tutustu kehenkään. No, jotakin ihmeellistä sen puolentoista viikon aikana tapahtui, koska viimeisenä päivänä itkettiin melkein suoraa huutoa ja leirillä syntynyt wappi-ryhmä elää kokoajan! En ois ikinä voinu kuvitella, että kymmenessä päivässä voi noin paljon kiintyä ihmisiin ja tottua siihen tiettyyn rutiiniin. Meillä ehti olla monia syvällisiä iltakeskusteluja ja insidejuttuja ja kaikki tuntu loppuvan ihan kesken. Onneks suurin osa pääsee syksyllä jatkikselle!
Untitled
Ite tulin puolen viikon jälkeen kipeeksi, kuumeeseen ja kovaan yskään, joka on mulla EDELLEEN. Kävin leiriltäkin pari päivää kotona sairastamassa, mutta mut otettiin heti iloisesti vastaan, kun tulin takaisin! Oon muutenkin niin kiitollinen mun kavereille, jotka hoiti ja huolehti musta ja kyseli mun vointeja! Teitte mun sairastamisesta paljon mukavampaa.
Untitled
Eilen siis oli konfirmaatio ja koko tilaisuus meni tosi hyvin ja oli matava tunne olla siellä alttarilla, albat päällä ja laulaa konfirmaatiolaulu vieraille. Kotona jatkettiin sitte juhlia ihan iltaan asti, mutta itellä nousi taas kuume, joten menin ehkä kahdeksan maissa sänkyyn. Onneks ehdittiin ottaa paljon onnistuneita kuvia Siinan kans ja kaikki vieraat tuli jututettua. Sain myös paljon kivoja lahjoja, joista oon tosi kiitollinen!
Pidemmittä puheitta laitan tähän nyt parhaita otoksia eiliseltä!
DSC_0201 DSC_0184 DSC_0211 DSC_0218 DSC_0243 DSC_0280 DSC_0306DSC_0239 DSC_0311 DSC_0338 DSC_0346

~Hilja

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Hellou & Bye bye

Moih!
Tuntuu tosi tyhmältä tulla odottelun jälkeen postaamaan ja kertomaan, että postausta ei sitten tule kahteen viikkoon. Lähden huomenna siis riparille ja mun konfirmaatio on 14. päivä, joten ennen sitä en pääse postailemaan. Toivottavasti ymmärrätte ja maltatte odottaa seuraavia postauksia!

Nyt kuitenkin asiaan, eli lauantainahan alkoi kesäloma ja mun päättärikuvat yms. tulee nyt TODELLA myöhässä... Toisaalta, mikäs väli sillä näin kesällä on? Lets get started!
DSC_0037 DSC_0013 DSC_0008 DSC_0003
Päättäripäivä meni tosi kivoissa merkeissä ja esityskin meni hyvin! Sain myös paremman toikkarin, kuin odotin, joten siitä oon tosi tyytyväinen. Halusin vaihteluksi mekkoihin laittaa kerrankin hameen ja paidan, joten valitsin tuon mustan Vilan hameen ja Vero Modan valkoisen paidan. Jalkaan laitoin vaan matalat mustat kiilakorot ja kynsiin ne Kärkkäiseltä ostamani glitterkynnet. Ne oli muuten nätit ja kivat, mutta pari niistä ei pysynyt kunnolla, joten otin ne juhlan jälkeen pois. Muuten toi asu oli kiva ja toimiva!

Myöhemmin lauantaina meillä oli veljenpojan synttärit, joihin halusin vaihtaa vähän rennompaa päälle. Jäinkin sitten kuvailemaan asua ulos, kun ilma oli niin aurinkoinen ja lämmin! (Välillä vähän liiankin aurinkoinen, kun silmät oli melkein joka kuvassa kii)
DSC_0057 DSC_0067 DSC_0087 DSC_0081 
haalari-H&M | legginsit-? | ballerinat-ecco
(oli myös Vilan musta neule)
DSC_0107
Eilen oltiin käymässä Raahessa ja ostin Vero Modasta topin ja Seppälästä hameen, mutta en jaksanu kuvata niitä. Toivon teille kivaa kesäloman alkua!

~Hilja

tiistai 26. toukokuuta 2015

Ootd + pikamoikkaus

Moi!
Ehdin/jaksoin/viitsin pitkästä aikaa ottaa ootd-kuvat, joten halusin tietenkin saada ne tännekkin! Tänään on ollu superihana ilma, jotain +16 ja ei ees tuule. Piristyinki yllättäen tästä säästä niin paljo, että kun tulin koulusta, lähdin melkein heti lenkille Wikin kans, hypin trampalla ja äsken olin vielä harkoissa. Tarkeni tosi kivasti puolipitkillä trikoilla ja hupparilla. Love it!
DSC_0009 DSC_0011
toppi ja bandeau-Gina tricot | neule-H&M | farkut-Gina tricot | kengät-Converse

Tykkäsin ite tosta asusta aikas paljon. Se on tommonen basic, mutta silti kivan näkönen! Kotiin pyöräillessä jätin takinkin pois ja nautin vaan täysillä lämmöstä. Tää päivä menikin aika rennosti höntsäillessä ja huominenkin on vaan pelipäivä koulussa! Toisaalta tykkään näistä höntsäpäivistä, mutta toisaalta loma vois jo alkaa...
DSC_0004 DSC_0005 DSC_0008 DSC_0026 DSC_0001
Empä keksi tähän hätään nyt muuta kuin tätä kevään hehkutusta, joten heippaa!

~Hilja

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Pikku breikki arjesta

Mooi!
Oltiin tosiaan eilen Vaulan kans Oulussa, ihan ostoksilla ja leffassa. Päivä meni yllättävän nopeesti vaikka oltiin siellä aamusta iltaan, eikä oikeestaan jääny ees sellasta "turhaa aikaa". Oli muutenkin hauska päivä ja ehdin onneks puhelimella ottaa vähän kuviakin!
Untitled
Tultiin siis Ouluun joskus yhdentoista maissa ja pakko sanoo, että puoli kaheksalta kun lähettiin kotiin, niin jalat oli HIEMAN kipeet. Oli koko reissu silti sen arvonen, koska löysin kaiken tarpeellisen mitä etsin ja oli muutenki kivaa! Huomatkaa myös Vaulan ihanat Niket!♥
  
  
Päivän aikana piti tottakai syödäkkin jotain ja ensin mentiinkin Robert's coffeesta hakemaan kaakaokahvit, joita pitikin sitten kuvailla jonkin aikaa... Myöhemmin päädyttiin ottamaan hesestä kanasalaatit krutongeilla ja pakko sanoo, et oli yllättävän hyvää! Ite söin siis ekaa kertaa.
Lopuks illan kruunas finnkinossa Fast and Furious 7! Musta toi leffa oli tosi hyvä ja vaikka kestikin yli kaks tuntia, niin ei tylsistyttäny yhtään. Ehkä noi miehet, autot ja aseet on vaan se mun juttu? :D 

Ostoksista teen erikseen postauksen ja aattelin, että ois kiva kerrankin tehdä ostoksista video. Mitä ootte mieltä?

~Hilja

perjantai 1. toukokuuta 2015

Glada vappen!

Heiips!
Ja hyvää vappua kaikille! Oon tosi pahoillani tästä venähtäneestä postausvälistä, mutta tiiätte varmaan miten kiireistä tää kevät on. On kokeita ja konsertteja ja järjestelemistä yms yms... Voi olla, että koko toukokuu menee tämmöisten epämääräisten kuulumispostausten parissa, TAI voi olla, että kevät jotenkin inspiroi mut ja saan postattua aktiivisesti ja mielenkiintoisia postauksia! Who knows?

Nyt on kuitenkin vappu ja toivottavasti se on menny kaikilla hyvin! Ite oon vaan ollu kotona, käyny vähän pihalla ja laittanu ruokaa. Ja tietty koristellu ilmapalloilla ja serpenttiinillä! Sain myös Oivan suostuteltua ottamaan parit kuvat. Musta tuntuu, että mun vappukuvista tuli vähän synkkiä, vaikka niitä kuvatessa oli hauskaa..? Johtuukohan se siitä, että aurinko meni pilveen?
DSC_0013 DSC_0023 PicMonkey Collage DSC_0021jjj DSC_0001
Huomenna pääsen pitkästä aikaa Ouluun, Vaulan kans! Mennään ihan vaan shoppaileen ja leffaan. Oon silti ihan innoissaan, koska en oo vähään aikaan ollu kaverin kans missään. Toivottavasti saan sieltä teille muutakin, kuin ostospostausta!

~Hilja

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Summer memories

Ääää! Miss you summer so much... Kaipaan kesää ihan hirveesti, niin ku varmaan moni muukin!? Jokanen auringonpaiste saa mut toivomaan, että tulis jo lämmin ja kesä ja loma. Koulussakin tulee laskettua viikkoja (joita on muuten enää 6!!) ja kaikki menot ja muut häslingit alkaa kasaantua. Välillä tuntuu, että kesä on jo ihan tosi lähellä, mutta välillä taas nää jäljellä olevat viikot tuntuu ihan mahdottomilta!
Kaiken tän sekasorron takia halusin tehdä postauksen mun kesämuistoista ja asioista, joita kaipaan kesässä eniten. Huh, näistä kuvista tulee ihana fiilis!
missyousummer 1
Kesässä kaipaan aurinkoa, lämpöä, kukkia, veden ääntä, uimista, viileitä juomia, jätskiä, kuvailua iltaan asti, ja sitä loputonta vapautta kellon ympäri.
missyousummer 2
Kaipaan ötököitä, mansikoita, arskoja, rantapäiviä, bikineitä, ulkomaanmatkoja, huvipuistoja, trampalla hyppimistä, pitkiä aamuja ja ihania auringonlaskuja.

Vielä lisäksi mulla on ikävä treenejä ulkona, mökkeilyä, kavereitten kans pyörimistä, kylällä pyöräilyä, auringonottoa ja sitä tunnetta, kun koulu loppuu. Näistä kuvista tulee myös aika haikee olo, mutta toisaalta tää kaikki on jo taas tosi lähellä. Kohta on KESÄ!
10574558_792981167413087_539351525_o

~Hilja

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Jalkakuvia

Heippa!
Ja ihanaa sunnutaista kevätpäivää! ...Eiku keväistä sunnuntaipäivää!? Jokatapauksessa oon niin fiiliksissä tästä kevään tulemisesta ja että just viikonlopuksi sattu näin hyvät ilmat; aurinko paistaa ja on lämmintä! ♥
Untitled
Olin perjantaista lauantaihin tukarien koulutus/suunnittelu -leirillä ja vaikka yö jäi aika lyhyeksi niin oli tosi kivaa ja kaikki oli ihan innoissaan suunnittelussa mukana. Eilen otin kotona pienet päikkärit, että ei ois väsyttäny niin paljoo ja sitte päätin käydä Wikin kans lenkillä, niinku tein tänäänki. Ilmat on tosiaan ollu niin lämpimät (tänää jotai 15 astetta) ja on ollu energinen olo! Reeneissäkin oon ollu nyt innokkaammin mukana, kunto vaan on sairasteluitten myötä vähä huonontunu.. Toivottavasti ehtis vähä parantamaan ennen kuntotestejä... :D
Untitled
Mulla on myös uus rakkaus! Nimittäin mun uudet valkoset Conssit, jotka on muuten mun ekat Converset ikinä! Tällä hetkellä mietin lähinnä miksen oo ostanu sellasia ennen, koska ne on niin hienot ja mukavat jalassaki. Kunnolla vaan en oo vielä päässy niitä käyttämään, mutta heti vaan kouluun, jos ei oo kurasta! Pitäkää kiva loppuilta!
Untitled

~Hilja

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Viikonloppufiiliksiä

DSC_0024
Moi!
Mulla on ollu aika basic viikko, tai oli, kunnes tulin taas kuumeseen. Jee! Mutta alkuviikko oli siis ihan normi, koulu meni kivasti jne... Mulla kuitenkin nousi yöllä ennen keskiviikkoa kuume ja olin sitten pari päivää pois koulusta. Menin siis perjantaina, vaikka torstaina oli vielä lämpöä, mutta tuntu että jaksaisin ihan hyvin. Jätin kuitenkin liikkatunnit välistä. Nyt oon siis onnellisesti antibioottikuurilla (vissiin jälkitautia siitä edellisestä). Mua vaan harmittaa, että oon joutunu jättämään niin monet harkat tässäkin kuussa välistä ja kuntokin on huonontunu. Pitää vaan koittaa nyt parantua.

Eilen otin muutamat asukuvat tässä sisällä ja yllätyin siitä miten hyviä kuvia tässä sai! Ulkoa tuli hyvä valaistus, kuvat ei tärähtäny eikä mua nyt ees häirinny outo tausta niin paljon.. :D Annampa teidän nyt nauttia muutamasta onnistuneesta kuvasta!
DSC_0014 
paita-Cubus | housut-BikBok | huivista en tiiä
DSC_0004 DSC_0001 DSC_0005
Mun tietokone on myös raastanu mun hermoja lähiaikoina ihan kivasti! Mun pelit (siis Simssit) lagaa ja pätkii ja sammuu itestään, sitten mun netti on todella hidas, kone jopa sammutti itsensä yhtäkkiä yksi päivä. Kaikista ärsyttävintä oli kuitenkin, kun muokkasin teille Running late-hiukset, meikki ja asuvideota varmaan kaks tuntia ja tallennusvaiheessa koko ohjelma lakkas toimimasta ja sammu. En ymmärrä mikä on vialla ja oon jo miettiny uuden koneen hankkimista. Haaveissa ois Macbook air, koska tarvisin helposti mukaan otettavan koneen jossa ois hyvä videonmuokkausohjelma, siis iMovie. Onko teillä kokemuksia niistä tai neuvoja tohon mun koneeseen?
DSC_0018

~Hilja