Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vabe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vabe. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Pikku breikki arjesta

Mooi!
Oltiin tosiaan eilen Vaulan kans Oulussa, ihan ostoksilla ja leffassa. Päivä meni yllättävän nopeesti vaikka oltiin siellä aamusta iltaan, eikä oikeestaan jääny ees sellasta "turhaa aikaa". Oli muutenkin hauska päivä ja ehdin onneks puhelimella ottaa vähän kuviakin!
Untitled
Tultiin siis Ouluun joskus yhdentoista maissa ja pakko sanoo, että puoli kaheksalta kun lähettiin kotiin, niin jalat oli HIEMAN kipeet. Oli koko reissu silti sen arvonen, koska löysin kaiken tarpeellisen mitä etsin ja oli muutenki kivaa! Huomatkaa myös Vaulan ihanat Niket!♥
  
  
Päivän aikana piti tottakai syödäkkin jotain ja ensin mentiinkin Robert's coffeesta hakemaan kaakaokahvit, joita pitikin sitten kuvailla jonkin aikaa... Myöhemmin päädyttiin ottamaan hesestä kanasalaatit krutongeilla ja pakko sanoo, et oli yllättävän hyvää! Ite söin siis ekaa kertaa.
Lopuks illan kruunas finnkinossa Fast and Furious 7! Musta toi leffa oli tosi hyvä ja vaikka kestikin yli kaks tuntia, niin ei tylsistyttäny yhtään. Ehkä noi miehet, autot ja aseet on vaan se mun juttu? :D 

Ostoksista teen erikseen postauksen ja aattelin, että ois kiva kerrankin tehdä ostoksista video. Mitä ootte mieltä?

~Hilja

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Snowy


Moii!
Ääää oikeesti oon ihan fiiliksissä tästä hetkellisestä talvesta ja lumesta! On nii vaaleeta ja valosaa ja muutenkin rakastan tällasia pakkaspäiviä! Harmi vaan, että nyt on jo plussalla ja niin on vissiin koko ensviikon... Ehin yhtenä päivänä vähän kuvailla ja musta on kiva, kun kuvista tulee noin vaaleita ja selkeitä. Valitettavasti mun asu ei ollu mitenkään kummonen.
DSC_0059 DSC_0026 
huppari-H&M|farkut-Ginatricot|toppi-H&M
DSC_0025 DSC_0028 PicMonkey Collage
Eilen olin Vaulan kans Raahessa, käytiin syömässä kiinalaisessa ravintolassa ja kierreltiin kauppoja. Mulla oli nyt niin vähän rahaa, etten ostanu muuta, kun meikkivoiteen ja meikkivoidesiveltimen. Kuvia tuli otettua vaan puhelimella, en tiiä vielä laitanko niitä tänne. Kiinalaisesta laitoin kuitenkin kuvan instagramiin, johon pääsette tästä!

~Hilja

lauantai 6. syyskuuta 2014

Never let the school shoot down your dreams

Mulla oli torstaina kamera mukana koulussa, koska bilsassa piti ottaa kuvia kasveista. Meillä oli sinä päivänä myös koulukuvaus. Tuli sitten päivän aikana otettua muutamia muitakin kuvia, joita tulee tässä:
DSC_0292
DSC_0399
Mennään metsään!
DSC_0376 DSC_0382 DSC_0387 DSC_0423
Venkku (Venla) ei oo tainnu käyä täällä blogissa ennen, mutta nyt saatte meistä halikuvan♥
DSC_0453
Tänään on taas ollu vähän harmittavankin laiska päivä... Mutta ehkä oon ansainnu sen, koska mun juoksutesti meni eilen niin hyvin! Sain ajaksi 6.52 ja se on vielä viis sekunttia parempi, kun tiistaina. Olin kyllä ihan kuollu sen jälkeen, mut eipähän tarvii juosta vuoteen tota! Olin eilenillalla vielä nuokkarillakin ja oli taas niin kivaa!
Tosiaan tänään en oo koiran lenkittämisen ja kuvailun lisäks tehny mitään muuta, ku syöny ja maannu. On nyt kyllä ihanan levänny olo, että ehkä huomena tekiski jotain? Oon aikeissa tehä kouluaamu rutiinin, ehkä huomenna.
DSC_0464 DSC_0493 DSC_0514

~Hilja

lauantai 23. elokuuta 2014

Bored...

DSC_0286 DSC_0288
Moikkelis!
Toivottavasti tästä postauksesta ei tuu hirveen pitkä ja tylsä.... Täällä ei oikeesti tapahdu mitään! Sataa, paistaa, sataa, on pilvistä. Istun koneella tai katon telkkaria tai teen muuta tosi laiskaa. En oikeen motivoidu mistään tällä hetkellä. Paitsi liikunnasta. Käytiinkin Emilian kans salilla torstaina ja kiitos meidän hirveitten jalkalihastreenien, en pysty nyt kävelemään kunnolla, on niin kipeet reidet. Perjantain liikuntatunnilla mun valmiiks kipeessä reidessä sitten tapahtui jotain, minkä takia korkeus- ja pituushyppytulokset jäi ottamatta. Lisäksi mun oikeanpuoleinen polvi on sinivioletti, tuli ajettua pyörällä ojaan. Mutta se siitä valituksesta!

Eilen kävin ratsastamassa ja tänään Vaula oli meillä. Ei mitään erityistä. Yritin inspiroitua sateesta ottamalla kuvia ulkona vaikka mistä, mutta itseäkään kuvat ei oikein sytyttäny. Pitäs päästä muualle, johonkin vähän erilaiseen, että tässä ois mitään mieltä.
DSC_0296DSC_0279
DSC_0308
Toivottavasti tää ei tuntunu teistä kauhealta angstipostaukselta. Mulla ei vaan energia ja motivaatio tahdo riittää blogiin, kun en saa hienoja kuvia, eikä ole mitään kerrottavaa. Kivaa viikonloppua nyt kuitenkin!

~Hilja

lauantai 12. heinäkuuta 2014

And the day was sunny

DSC_0077 DSC_0073 DSC_0080
Hellouuu!
Olin eilen Vaulalla. Tylsä aloitus, mutta kertoo kaiken olennaisen. Koska, jos rupeaisin jaarittelemaan tarkasti mitä tehtiin ja mistä juteltiin, tää postaus venyis ihan tolkuttomasti. Siispä toivon vaan, että teille riittää kun sanon että meillä oli ihanaa aikaa yhdessä! ♥
DSC_0109 DSC_0111 DSC_0156 DSC_0123 DSC_0144 DSC_0129 DSC_0130 DSC_0189 DSC_0226
Kuten kuvista huomaatte, mentiin joenvarteen tehdylle hiekkarannalle. Aluksi tarkoitus oli mennä vain uimaan, mutta sitä me tehtiin tuolla kyllä kaikkein vähiten! Otettiin hirveesti kuvia, räplättiin puhelimia (mm. spämmäilemällä toistemme askeja), juteltiin ja vaan makoiltiin. Suunniteltiin vähän myös, että jos mentäs samaan rippikouluun tuonne eri paikkakunnalle... Mutta se on nyt vain alustavaa suunnittelua.

Tänään olin ratsastamassa ja myöhemmin menin vielä Nean kanssa uimaan. Aluksi mun piti mennä nille vaan pikaisesti tutkimaan (ja maistamaan) niiden kahvikonetta, mutta lopulta laulettiin läpi singstar levyjä ja tutkittiin schleichejä ja lopuks vielä mentiin ulos. Ei siinä mitään, kun oli hauskaa ja kahvi oli hyvää! :) Toivottavasti teilläkin on ollu kivoja lomapäiviä!

~Hilja

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Videoo teille

Sorge että teen tän videon tähän matkapostausten väliin, mutta oon ollu nyt kahtena päivänä Vaulalla ja tehtiin tämmönen not my arms video. Älkää välittäkö vaikka puhunkin ihan oudosti ja epänormaalisti tossa ja Vaulakin vilahtaa siellä takana, koittakaa ottaa toi huumorilla jne. :D

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Holiday, I already miss you

DSC_0290 DSC_0302 DSC_0314 DSC_0337 DSC_0339 DSC_0426 DSC_0454 DSC_0459 DSC_0464 DSC_0506 DSC_0518 DSC_0528 DSC_0598
happiness is♥
Mooih!
Tosiaan loman viimenen ilta ja huomenna eessä normaali koulupäivä! En kyllä jaksais enää yhtään koulua.. oisin voinu jäädä jo nyt kesälomalle, kun tuntuu että panostuskin on ihan nollissa kun ei jaksa. Pitää nyt koittaa ottaa päivä kerrallaan, niin ehkä tästä selviää.
Mummu ja pappa lähtee huomenna ja niitten kans oonki heränny joka aamu seittemältä. Kurkku rupes tossa eilen oleen kipee ja nytkin tuntuu aika karheelta. Teetä on tullu juotua kiitettävästi ja herkkuja syötyä, mutta nyt kun arki taas alkaa, niin vois taas vähän vähentää! :D Ilmat on nyt ollu ihania, tänään kävi +15 asteessa! Oon ollu ulkona ilman takkia, kuvaillu ja pelannu sulkkista hulluna Oivan kans. Kävin tänään myös Vaulan kans Wikiä lenkittämässä ja sain Wikistäkin pitkästä aikaa pari kuvaa.
Enempää en näin myöhään ehi höpötellä, että hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

~Hilja