Moikkelis! En oo näköjää vieläkää pystyny kirjottaan ees kolmea päivää putkeen, mutta toivon ettette kyllästy oottelemaan mun postauksia! :)
Perjantai meni Emilian kans (taas kerran :D). Iltapäivästä mentiin uimaan ja vesi oli ihanan lämmintä! Mukana oli taas myös meidän pikkuveljet. Myöhemmin pyöräiltiin kioskille ostaan jätskit, jotka kyllä sopi siihen helteeseen! Myöhemmin mentiin vielä sekoileen viereiselle urkkiskentälle, jolta osa ylhäällä olevista kuvista on. Meillä oli kokoajan niin kova meno, että huomattiin lähtä kotiin vasta kymmenen aikoihin! :D
Lauantai olikin sitte suurten tunteitten ja kokemusten päivä! Aamu meni ihan normisti ja tiedossa oli ratsastustunti pitkästä aikaa! Lähdettiin puoli kahdeltatoista hakeen kyytiin mun kaveri, josta tulikin päivällä mun täkee tukihenkilö. Ajettiin tallille ja laitettiin heppoja valmiiks. Sain tunnille yhen aika uuden ponin, jonka selästä olin aiemmin pudonnu kahdesti. Tunti jännitti jo etukäteen, mutta jos oisin tienny mitä tapahtuu...
Estetunti alko hyvissä merkissä ja pian alettiin hypätä jumppasarjaa. Mun ponin ongelmaks koitu pystyeste. Ekalla kerralla se melkein rynni esteen läpi, mutta pysyin kyydissä. Toisella kerralla se teki ihan epämääräsen loikan ja heti perään hirveen äkkikäännöksen. Tömähdin suoraan pehvalleen maahan ja ilmat pihalle. No ei siinä mitään vaan nousin takas selkään. En kuitenkaan enää hypänny koska pehvaan sattu niin paljo. Kun tunti loppu, mulla oli vähän huono olo enkä jaksanu ees taluttaa heppaa talliin. Mentiin parkkipaikalle mun opettajan kans ja se kerto iskälle mitä oli tapahtunu. Rupesin sitte ihan normaalisti vaihtaan kenkiä, mutta selkä oli niin kipee, etten saanu kenkää pois. Menin iskän luo ja sillon se alko. Mua rupes oksettaan ja huimaan ihan hirveesti ja iskä tuli taluttaan mut autoon. Mulla lähti taju. Jalat meni alta ja hetken oli ihan mustaa, en muista mitä tapahtu. Ope soitti ambulanssin.
Kun ambulanssi tuli olin jo tajuissaan eikä ollu enää huono olo. Ne vei mut kumminki sairaalaan ja lääkäri tutki mut. Nyt se YSTÄVÄ, josta kerroin oli jo ollun isona apuna. Se lohdutti, oli viressä ja jutteli mulle. Se ei pyytäny päästä äkkiä kotiin tai pois. Lääkäri tutki mua ja kyseli ja sano ettei tarvi kuvata, että mitään ei oo rikki ja pyörtyminen johtu luultavasti vaan jälkishokista. Sain kipulääkkeitä ja pääsin kotiin. Se ystävä oli mukana vielä aptekkireissulakin ja olin niin ilonen, että mulla oli siinä joku, joka piti mun mielen pirteänä. KIITOS! <3
Tämä päivä onkin menny selkää varoessa ja levätessä. Oon vähän kävelly pihalla, mutta mitään ahkeraa liikuntaa en pysty tekeen. Mut kyllä tää tästä! Oon sitkee sissi, enkä vähästä hätkähdä! :D
Nii! :P Aattelin ensin tehdä tänään postauksen niistä Tampereen ostoksista, mutta tästä tuli niin pitkä teksti, että teen sen vaikka huomenna. Hyviä päivänjatkoja kaikille! :)